Niinkuin varmaan huomaatte, niin postin kaikki blogin tekstit ja aloitan siis blogin kirjoittamisen kokonaan uudestaan.
Torstai 12.12.2013.
Aloitetaan ekaksi siitä kun lähdettiin hakemaan Daisya. En kuvannut sittenkään ponin haku reissua, mutta kerron siitä tekstin muodossa. Lähdettiin siis heti koulun jälkeen eli joskus 2 aikoihin tallille päin hakemaan traileria. Otettiin koppi tallin pihasta mukaan ja lähettiin ajamaan Kajaania kohti.
Matkalla kuunneltiin Siirin puhelimesta musiikkia, nukuttiin, syötiin ja hengailtiin vaan. Meno matka tuntuin pitkälle, mutta vihdoin oltiin perillä kahden ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen. Tuntui helpottavalta päästä pitkän automatkan jälkeen kävelemään. Kaaduinkin heti, kun astuin autosta ulos ja melkeimpä vielä Daisyn omistajan jalkoihin. :D Alussa rapsuteltiin vaan ponia ja tutustuttiin vähän siihen. Daisy selvästi ihmetteli ketä me ollaan ja oli aika aran tuntunen. Sitten käytiin sisällä kirjottamassa ylläpito papereihin nimet ja muutenkin juteltiin ponista, sen yleisestä tavoista ja ylläpidosta. Sen jälkeen otettiin Daisyn varusteet ja muut autoon ja alettiin lastaamaan ponia. Pienien alku vaikeuksien jälkeen poni meni kuitenkin hyvin traikkuun ja päästiinkin lähtemään kotia kohti. Sitten oli taas se sama melkein kolmen tunnin ajomatka takaisin Kuopioon. Onneksi tiet ei ollu mitenkään hirveän liukkaat niin pystyi hyvin trailerin kanssa ajamaan. Tulo matka meni paljon nopeemmin. Pysähdyttiin pari kertaa katsomaan ponia ja nätistihän se siellä oli. Itse haettiin huoltoasemalta myös syömistä. Lopulta päästiin takaisin tallille, Daisy tuli nätisti ulos trailerista ja ei onneksi ollut mitenkään erikoisen hermostuneen tai säikyn oloinen. Otettiin pintelit ja loimi pois, harjailtiin vähän ja annettiin matolääkkeet. Sinne se jäi talliin ihan tyytyväisen oloisena syömään. Tultiin kotiin joskus puoli 10 aikaan ja sitten vaan nopeesti söin, kävin suihkussa ja rupesinkin heti nukkumaan, koska väsytti toosi paljon. :)
Perjantai 13.12.2013.
Mentiin tänään taas Siirin kanssa noin kahden aikoihin tallille, kun oli tarkoitus kuvailla vähän, tustustua paremmin poniin ja ehkä vähän ratsastaakkin. No siis ekana järjestelttiin vähän kaappia, sitten harjailtiin ja varustettiin poni, kun ajateltiin mennä eka kuvailee ilman satulaa ja sitten myöhemmin hakea satula ratsastukseen. Kun polulla pystyi parissa kohdassa ravaamaan ja muuten kävelemään. Daisyllä ei ole vielä siis kenkiä, kun omistaja ei kotonaan vähäisen liikutuksen vuoksi niitä laittanut ja meille kengittäjä ei pääse kun vasta maanantaina. Tuli parit ihan hyvät kuvat, vaikka olikin vähän jo pimeää ja huono sää. Kuvailun jälkeen vaan satula selkään ja sitten vähän ratsastamaan satulan kanssa ja myöhemmin myös ilman. Ravailtiin vaan ihan pikku pätkiä ja käveltiin enimmäkseen. Daisy oli tosi kiltisti ja pärski hirveästi. Myöhemmin kun Iissakin tuli tallille niin aloitimme kaappien järjestelyn ja lopetinkin videopostauksen ennen sitä. Tallilta tultua putsattiin kaikki Daisyn varusteet ja pakattiiin loput tavarat huomista varten.
Huomenna kuvaan myös tallipäiväpostauksen ja Daisyn varustepostauksen. Tallipäiväpostaus tulee jo huomenna, mutta varustepostaus tulee myöhemmin.
Tässä parhaat kuvat:
♥.....
Waava♥
♥...
Siiri ja Daisy♥
Tässä viellä tää tallipäiväpostaus:
~Iitu&Siiri&Daisy~
"ei se pure, vaan yks toinen poni puree" ??? Mitääh? Ei Savu pallero pure, se on vaan kovis :D
VastaaPoistaSiiri puhu puhelimessa et kun äitinsä kysy et mikä ääni kun Takku puri kaltereita niin se sano et se puree:D
PoistaAiniin, ja lähetä mulle niitä kuvia joita otin tänään maastossa niin voin tehä sulle bannerin! ;D
VastaaPoistaTossa bannerissa olevat kuvat on vähän jännästi... Muttakiva video ja Daisy on ylisöpö :)
VastaaPoistaSe oli väliaikanen....
PoistaNiin on :)
Ää ihana on ja onkse Tossun kanssa samalla tallilla?:)
VastaaPoistaNiin on:)
PoistaOn samalla talilla...
Millä tallilla Daisy on?
VastaaPoistaPienellä yksityistalilla Hiltulanlahdessa:)!
PoistaLopetitttekote molemmat siis valkkaryhmäs? Ja aaaaaaawwwws ku Daisy on söpö!:3 Minkä rotune se on?:33
VastaaPoista